Tiilikkajärven kansallispuistossa kävellen talvella

Olimme juuri mökkeilemässä viikon Sonkajärvellä Ylä-Savossa ja yritin Googletella kannattaisiko sitä uskaltautua melko lähellä olevaan Tiilikkajärven kansallispuistoon kävelemään. Olen kirjoitellut paikasta jo aiemminkin juttua ja tuon syksyisen postauksen voi lukea täältä. En harrasta hiihtoa enkä omista suksia, joten talvella kävelyreittien löytäminen voi olla välillä hieman haastavaa. Kuulun tähän joukkoon, joka ei kouluaikojen hiihtotraumojen jälkeen ole suksille uskaltautunut. Täällä hiihtämisen luvatussa maassa välillä vähän talvisin kismittää, kun hyvät kävelyreitit on talvella pyhitetty laduille.

Löysin luontoon.fi-sivuilta tietoa, että ainakin niitä latuja siellä Tiilikkajärvellä on ja tyypillisesti näin hiihtolomien aikaan Tiilikkajärvellä onkin Tiilikanhiihto-tapahtuma sekä hyvin kunnossa pidetyt ladut, joille näköjään koiratkin ovat tervetulleita. Tässäpä siis vinkki teille koirien kanssa hiihtäville!

Noh, samaisilta sivuilta ajankohtaista-osiosta bongasin tietoa, että kävelijät ja talvipyöräilijät saavat käyttää Sammakkotammelta Uitonkämpälle (eli nuotiopaikalle) johtavaa huoltouraa. En silti ollut vakuuttunut, koska viime päivät ovat sataneet sen verran paljon lunta, että onnistuisiko kävely ilman lumikenkiä. Lisäksi matkassa on pieni koira, joka helposti uppoaa hankeen. Onneksi bongasin Instagramista, että eräs tuttava oli siellä juuri käynyt kävelemässä, joten lähdettiinpä siis matkaan heti seuraavana päivänä!

Sammakkotammen parkkipaikka ja reitin lähtöpiste

Sammakkotammen parkkipaikka ja reitin lähtöpiste. Täällä on myös ensimmäinen nuotiopaikka jo heti reitin alussa.

Tiilikanhiihto kartta. Kävelyreitin piirsin sinisellä. Reitin paikka saattaa vaihdella.

Kannattaa huomioida, että talvella aurattu autotie on ainoastaan Sammakkotammen pysäköintialueelle, eli pohjoisen parkkikselle ei kannata yrittää, jos on lunta. Talven kävelyreitti lähtee Sammakkotammen parkkipaikalta, kuten ladutkin. Kesällä polku kiertää ensimmäisen lammen vasemmalta puolelta, mutta nyt ladut ja huoltoreitti kiertävät oikealta. Piirsin yllä olevaan karttaan reitin, mitä suunnilleen käveltiin. Tosin myös vasemmalle näytti lähtevän tampattu polku, mutta en lähtenyt nyt sinne, sillä en ollut varma miten pitkälle sieltä pääsee ja tosiaan, onko polku pidemmällä sitten jo lumen peitossa.

Tiilikkajärven kansallispuisto talven huoltoura opaste kävelijöille

Kivenheiton päässä parkkipaikasta löytyy ensimmäinen huoltouran opaste.

Säätiedote oli luvannut iltapäiväksi lumisadetta ja myrskyä, mutta ajattelin, että eiköhän sitä ehditä ennen sitä pois. Kyllähän se onnistuikin, melkein! Kävely sujui varsin vauhdikkaasti, sillä reitti kulki lampien halki lähes suorinta mahdollista reittiä ja oli mutkaton ja mäetön. Kelkalla ajettu reitti oli paikoitellen vain vaikea erottaa maastosta, koska kaikkialla oli tasaista ja päivä oli niin tasaisen valkoisen kirkas. Koska vain polun keskikohta oli tamppautunut, sai olla tarkkana, ettei astunut hieman polulta sivuun ja jalka humpsahtanut hankeen. Siellä täällä huomasin jäljistä päätellen, että jollekin muullekin oli käynyt niin. Tästä reissusta taitaakin tulla melkoinen seikkailu.

Lunta tuprutteli jo alkumatkasta jonkun verran, mutta silti taivas ja maa olivat todella kirkkaita. Vaikka minulla on polarisoidut aurinkolasit, oli silti vaikeaa erottaa polkua muusta lumesta. Suosittelen kyllä muutenkin polarisoituja aurinkolaseja, ne antavat paremman kontrastin maastolle ja vähentävät mm. lumen ja veden häikäisyä. Vähän tuolla tämän viikon lumituiskuissa sitä on tullut miettineeksi, että olisivatko jopa laskettelulasit hyvä valinta vai katsoisivatko vastaantulijat liian kummissaan. Haikua ei alkumatkasta lumi haitannut, vaan koira veti innoissaan rallia. Muita hiihtäjiä ja kävelijöitä ei paljoa näkynyt matkan varrella. Alkumatkan jälkeen lähes vieressä kulkenut hiihtolatu kyllä erkanikin hieman kauemmas ja kulki enemmän puiden välissä. Siellä ei varmaan tuulekaan niin paljoa. Aukeassa maastossa saa olla hyvät kamppeet päällä, ettei tuuli ja lumi tuiskua niskaan. Eniten säälitti koiran puolesta, sillä kovassa tuulessa se meinaa tempaantua tuulen mukaan, kun on niin pikkuinen. Mutta sitkeä se on, ja jaksaa hyvin tsemppien, kehujen ja namien voimalla.

Kesken matkan Haiku tahtoi leikkiä, niin heiteltiin hanskaa! Tuulispäänä hän noutaa.

Tiilikkajärven kansallispuisto talvella ja harjannemaisema

Kesällä polku kulkee tuolla harjanteen päällä.

Puro peittyy lumeen, mutta hieman sulia kohtia voi erottaa siellä täällä.

Uitonkämppä talvella

Uitonkämppä siltoineen siintävät edessä, vaikka lumipyry yrittääkin peittää näkyvyyden.

Aloimme lähestyä Uitonkämppää, kun lumisade ja tuuli alkoivat voimistua. Kaukaisuudessa taivaalla kaartelee isoja lintuja. Myöhemmin kuulin niiden kraakuntaa, joten korppejahan ne olivat. Nyt ei mennä taukopaikalle sillan yli, vaan kelkkareitti kiertää joen yli hieman takavasemmalta. Saavumme nuotiopaikalle juuri sopivasti, kun isompi hiihtoporukka poistuu paikalta, eli päästiin valmiille, juuri sopiville hiilloksille lämmittämään eväät. Uitonkämppä on puuston suojassa, joten lumisade ja tuuli eivät täällä haitanneet niin paljoa, kuin noilla lampien aukeilla, mitä suurimman osan matkasta kävelimme.

Uiton kämppä talvella.

Uiton kämppä on myös vuokratupa.

Eväät lämpiävät nuotiolla ja koira sylissä.

Saadaan tosiaan nauttia evästauko ihan omassa rauhassa. Tuo Uitonkämppä pihapiireineen ja riippusiltoineen ovat mielestäni tosi kivannäköisiä ja tunnelmallisia. Pokestoppejakin on pari rangella, että sellaistakin tekemistä riittää. Pienen istuskelun ja nuotiolla lämmittelyn jälkeen keräämme kamppeet kasaan ja suuntaamme takaisin samaa reittiä kuin tulimmekin. Reitti harjanteelle eli sen pienen kaarevan sillan yli saattaa olla käveltävässä kunnossa, mutta emme nyt ota riskiä vaan mennään suosiolla sieltä mistä tultiintin. Tuuli ja lumisade ovat voimistuneet entisestään, joten loppumatkasta pakkaan kameran reppuun ja viiletetään kovaa vauhtia takaisin parkkipaikalle, kun myrskytuuli alkaa pahentumaan. Kyllä kelpaa palata mökille saunomaan ja paljuilemaan tämmöisen reissun jälkeen! Reitille tulee loppujen lopuksi matkaa 7,2 km, eli 3,6 km suuntaansa, jonka kiersi taukoineen kahdessa ja puolessa tunnissa.

Superlumiset mutta onnelliset retkeilijät pääsivät ehjinä takaisin perille!

 

Reitin alkupiste ja parkkipaikka on Sammakkotammen opastuspaikka (Valtimontie 1095, Rautavaara). Autotie oli loppuun asti aurattu.