Pyhän jyssäys Rukalla

Pyhän jyssäys on kuuden kilometrin mittainen rengasreitti aivan Rukan kyljessä Kuusamossa. Reitti kuuluu Valtavaara – Pyhävaaran luonnonsuojelualueen reitteihin ja se vie Pikku-Pyhävaaran huipulle, josta näkee maisemia Rukalle päin. Lisätietoja reitistä löytyy mm. luontoon.fi-sivuilta täältä.

Reittikuvauksessa kerrotaan, että reitti on kuljettavissa sulan maan aikaan ja sen kulkuaika on noin 1,5 tuntia. Talvella reitti toimii lumikenkäilyreittinä. Meidän marraskuisella retkellä lunta ei ollut vasta kuin hento kerros, niin selvittiin hommasta normaaleilla kengillä. Meillä meni retkellä taukoineen 2 tuntia. Osa reitistä kulkee Rukan mökkikylän alueella ja mökkien välissä, varsinkin takaisinpäin tullessa. Reitti oli melko selkeä – vain alussa ja lopussa pientä mietintää.

Reitin alkua voi olla hieman vaikea löytää, koska polkuja, kelkkareittejä ja teitä risteilee niin paljon alueella. Polku metsään lähtee Petäjäkujan parkkipaikalta ja parkkipaikka on Petäjäkujan ja Platingintien risteyksessä. (Postauksen lopusta löytyy kartta parkkipaikalle.) Ympärillä on tosiaan mökkejä, että se voi hieman hämätä. Parkkipaikan reunassa on Rukan kartta ja polku nousee sen takaa mäkeä ylös (kuten yllä olevasta kuvasta voi nähdä). Pitää seurata oikeanpuoleista polkua, sähkölinjojen alta. Oulangan kansallispuiston kartan ja joidenkin reittiohjeiden mukaan reitti lähtee virallisesti vähän pohjoisempaa, Juhannuskallion juurelta. Mutta se on vain kävelyä mökkikylän läpi tähän, joten suosittelen tulemaan suoraan tälle parkkipaikalle, jos sillä vain on tilaa. Juhannuskallion luona tietääkseni on sitten isompi parkkipaikka.

Jo reitin alkumetreillä on koko reitin kovimmat nousut. Se tarkoittaa sitä, että nopeasti päästään ihailemaan maisemia ylhäisyydestä. Mökkejä näkyy vielä maisemassa, mutta yllättävän nopeasti ollaan jo luonnon rauhassa. Leveä sorapolku on äärimmäisen helppokulkuinen. Reitti on merkattu polun viereen isketyillä puutolpilla, joissa on vihreä merkki ja sen yllä punainen heijastinlätkä. Kylttejä oli tasaisesti koko matkan varrella, eikä metsässä paljoa muita polkuja risteillytkään (vain muutamat kelkkareitit piti ylittää), joten eksymisen vaaraa ei ollut.

Pian saavutaan ensimmäiselle näköalapaikalle. Täällä olisi pöydät ja tuolit piknikkiä varten valmiina. Ihana auringonpaiste kultaisine säteineen kimaltaa puiden väleistä. Kauaa ei malteta maisemaa kuitenkaan ihailla. Koiralla on kova meno päällä. Se on ollut kipeänä ennen tätä reissua, mutta nyt tervehtyneenä se selkeästi nauttii, että pääsee taas retkeilemään ja juoksemaan. 2,6 kilometriä kodalle ja Pyhävaaran huipulle, ilmoittaa tienviitta. Sinne siis!

Polku risteilee havupuiden välissä. On aika avaraa. Ihanan valoisaa. Pienet kumparemäet ja mutkitteleva polku näyttävät suorastaan söpöiltä. Ei tarvitse olla paljoakaan lunta, kun jo maisema on puolet valoisampi. Päiväretkeily marraskuussa kannattaa, vaikka valoisan aika onkin niin lyhyt. Siksi pitääkin ottaa kaikki ilo irti siitä vähästä. Illat on sitten aikaa tehdä töitä ja nököttää koneen ääressä. Tällä tavoin sitä kaamosmasennustakin torjutaan.

Pikkuhiljaa polku kohoaa kohti huippua. Yhtäkkiä joku kanalintu pölähtää vaappuen ja loikkien lentoon kuusen juurelta. Sen katoava perä sukeltaa piiloon jonkun matkan päähän toisen puun juurelle. Riekko? Otamme valokuvat linnun jäljistä lumessa, jotta voidaan kotona sitten tehdä varmistus lajista kirjojen kera. Kyllä – riekkohan se oli!

Pikku-Pyhävaaran laella on kota, tulentekopaikka, puuliiteri ja huussi sekä maisemapaikka, jossa puiset rakenteet. Saavuessamme kodalle siellä ei ole muita, mutta kodan sisällä on vielä hieman lämmintä. Koko reitillä olemme nähneetkin vain muutaman muun kävelijän. Teemme tulet ja syömme evästä kodassa. Mokkapalat ja kahvi maistuvat paremmille kuin ikinä ennen.

Käymme kurkkaamassa maisemapaikkaa, joka avautuu länteen. Puusta rakennettu maisematasanne on kiva ja mukavaa, että paikalle on lisätty taulu, josta voi katsella nimiä, että mitä nyppylöitä ja järviä sitä edessä näkyykään. Semmoinen miinus vain, että tämmöisenä 150 cm tappina en näe taulun takaa maisemaa! No, onneksi kuitenkin taulun reunoille oli jätetty hieman tyhjää, niin sieltä sain kurkittua. Maisemapaikalta näkee vasemmalla Pyhävaaran, eli viereisen vuorennyppylän. Joissakin retkivinkeissä oli vinkattu, että täältä kannattaa käydä tekemässä kesäaikaan koukkaus myös tuonne Pyhävaaran huipulle. En tullut katsoneeksi, lähteekö sinne joku selkeä reitti kodalta, mutta me emme tällä retkellä lähde sinne asti.

Reitti takaisinpäin tuntui taas nopeammalta kuin menomatka. Alamäki, masut täynnä ruokaa ja juomaa, niin jaksaa taas. Montaa kuvaa en tule nappanneeksi, sillä aurinko on kiertänyt toiselle puolelle ja loppureitti on melko varjoisaa. Toki yhdelle aukealle näköalapaikalle pitää pysähtyä katsomaan maisemaa Rukalle päin. Reitin loppupäässä alkavat taas maisemat vaihtua mökkikylän näkymiin. Mökkejä alkaa putkahdella esiin rinnemaisemasta. Vielä on tosin rauhallista, mökeillä ei ole vielä tähän aikaan väkeä, kun rinteet ovat vasta aukeamassa. Silti tällainen kävely on melko tylsää, jos vertaa muihin reitin maisemiin. Lopussa joudutaan vielä kiertämään yksi lampi puroineen, niin se lisää loppupäässä matkaa. Pidempi reitti ei siis minua muuten haittaa, mutta mieluitenhan ne kilometrit kiertää aina luonnon keskellä, kuin tavallisia teitä mökkiteiden välissä mutkitellen.

Jos olet suuntaamassa reitille talvella (siis kun on enemmän lunta kuin tällä meidän retkellä), kannattaa katsastaa tämä Maisemaonnellinen-blogin postaus. Kauniiden kuvien lisäksi siellä on muutama hyvä vinkki, miten kannattaa kulkea, jos mielii keskittyä siihen luonnon rauhaan. Myös täältä Rajatapaukset -blogista löytyy upeita talvisia kuvia alueelta. Kantsii tsekata.

Reitin lähtöpiste näkyy kartassa yllä. Osoite Petäjäkuja 1, 93830 Rukatunturi.