Uiton kierto Tiilikkajärven kansallispuistossa

Viime lokakuun loppupuolella säät eivät olleet kovin suotuisat retkeilylle. Päätin kuitenkin yhtenä viikonloppuna lähteä käymään Tiilikkajärven kansallispuistossa, vaikka pelkäsinkin, että säistä huolimatta sielläkin olisi ruuhkaa. Kuten kaikissa muissakin kansallispuistoissa tänä kesänä ja syksynä. Sää oli koko ajomatkan sateinen. Ajomatkan loppupäässä näytti jo melko ankealle, pitkän matkaa sai ajaa kuraista, vesisateista hiekkatietä ja katsella harmaata maisemaa. Itseä ei pieni sade haittaa, jos muistaa ottaa kunnon kamppeet päälle, mutta mietin jo, miten Haiku-koira jaksaa sateessa. Onneksi puiston puolella maisemat olivat toisenlaiset! Myös ennakkoon katsomani säätiedotukset pitivät kuin pitivätkin paikkansa ja perille päästyäni pahin sade loppui juuri sopivasti kello 13.30. Tähän aikaan parkkipaikkakin oli ehtinyt tyhjentyä suurilta osin ja auto mahtui hyvin parkkiin.

Tämä oli minun ensimmäinen kertani Tiilikkajärvellä ja päätin kiertää Uiton kierto -rengasreitin, jota oli suositeltu ensimmäistä kertaa Tiilikkajärvelle matkaaville. Lisäksi suosituksissa oli tehdä pieni koukkaus Venäjänhiekalle, jossa sitten käytiin myös. Lisäinfoa reiteistä ja kartat löytyvät luontoon.fi -sivuilta täältä.

Seitsemän kilometrin mittainen Uiton kierto on merkitty helppokulkuiseksi rengasreitiksi, jonka suositeltu kiertosuunta on myötäpäivään. (Kartta parkkipaikalle löytyy postauksen lopusta.) Liikkeelle lähdettiin Sammakkotammin parkkipaikalta ja kierrettiin reitti myötäpäivään. Reitin lähtöpisteessä on infokartat, kuivakäymälä, nuotiopaikka ja pieni vuokrakämppä. Polulle suunnattiin pienen puron ja sillan yli. Lähes koko alkumatka kuljetaan järvien tuntumassa – Sammakkojärven ja Autiojärven.

Alkumatka kuljetaan järven viertä. Havupuiden reunustamilla poluilla on tunnelmaa. Ketään muita retkeilijöitä ei vielä poluilla näy, vain ensimmäisellä, parkkipaikan viereisellä nuotiopaikalla oli porukkaa. Alkumatka kuluu nopeasti, maasto on tasaista ja erittäin helppokulkuista. Vielä vähän ripeksii paikoitellen, mutta se ei onneksi Haiku-koiraa haittaa, kun on alkumatkan huuma päällä. Haiku rakastaa retkeilyä ja innostuu aina, kun retkireppu nostetaan esiin! Seesteisten maisemien lisäksi näämme alkumatkasta myös tikan ja isoja muurahaiskekoja.

Pian polut muuttuvat pitkospuiksi ja maasto suomaisemiksi. Vielä näkyy suolla syksyn ruskaa. Oletin, että en ehdi enää ruska-aikaan tänne, mutta onneksi väriloistoa vielä löytyy. Varsinkin loppumatkasta. Oranssin sävyt näyttävät vielä yllättävän kirkkailta. Juuri loppunut vesisade on varmasti kirkastanut niitä.

Männikköharju ja harjumaisema ovat Tiilikkajärven kansallispuiston ominta maisemaa ja sitä maisemaa, mitä useinmiten olin kuvissa etukäteen paikasta nähnyt. Aikomukseni on ottaa kuva siitä kaikkein hienoimmasta kohdasta, kohdasta joka on kaikista ominaisin paikalle. Mutta lopulta on liian vaikeaa valita sitä juuri parhaiten aluetta ilmentävää kuvaa, jossa näkyisi kaikki mitä toivon. Polku kulkee ihan harjanteen päällä. Ja sitä harjannetta myös riittää. Harjanne on vain käytävä itse kulkemassa, koska sen taika on pituuden lisäksi myös siinä, miten harjanteen päältä näkee maisemaa kauas molemmille sivuille ja myös eteenpäin – mitä nyt seuraava pieni mäennyppylä estää näkyvyyden kaukaisuuteen. Seuraavalla kerralla on myös käytävä kiertämässä harjanteen pohjoispuolta. Onko siellä miten erilaista ja ehkäpä vieläkin hienompia kohtia? Silloin tosin kannattaa alueelle suunnata toiselta, pohjoispään parkkipaikalta.

Pian saavutaan rengasreitin kauimmaiseen kohtaan eli kääntöpisteeseen. Tästä jatkamme vielä matkaa Venäjänhiekalle, sille kuuluisalle hiekkarannalle. Kesällä paikka on varmasti todella upea! Pitkästi hienoa hiekkaa olevaa hiekkarantaa ja useampia nuotiopaikkoja isommallekin poppoolle ja telttailuun tarkoitettu alue. Nyt lokakuussa rannalla tuulee todella kylmästi. Maisema järvelle on harmaa ja pilvinen. Syömme silti nopeasti eväät täällä, ennen kuin jatkamme matkaa. Muutakin porukkaa on ollut paikalla ja lämmittelen nuotion äärellä. Eväät eivät tällä kertaa vaadi lämmitystä, joten oikeastaan ne voisi syödä missä vain. Pitää nyt kuitenkin hetki katsella maisemia, kun tänne asti kerran tuli. Täällä voisi käydä myös kävelemässä pitkälle niemen kärkeen Kalmonniemeen, mutta rannalla tuulee sen verran kovaa, että pieni koira hytisee, että jätämme sen toiseen kertaan.

Palaamme Uiton kierron kääntöpisteeseen, jossa on puron ylittävä silta. Puro yhdistää kaikki kolme järveä toisiinsa. Järvien soiset reunamat, pitkää heinää kasvavat niemekkeet kurkottelevat järvelle. Synkistä pilvistä huolimatta maisemat ovat kauniit.

Polulta on vain pieni matka Uiton kämpälle, toiselle vuokratuvalle. Haiku tahtoo mennä sillan yli, joten käymme vilkaisemassa pihapiirin. Tämä tupa onkin todella iso ja myöhemmin luen, että täällä järjestetäänkin leirikouluja ja muuta toimintaa normaaleina aikoina. Riippusillan vieressä oleva nuotiopaikka olisi ollut tälle säälle parempi eväiden syöntipaikka kuin tuulinen ranta. Vielä kytee tuli nuotiossa, eli täälläkin on ollut retkeilijöitä istuskelemassa. Nyt paikka on tyhjä. Mekin jatkamme matkaa.

Uiton kämpältä olisi myös yhteys Autionkierto-rengasreitille, joka on 3,2 mittainen pieni kieppi. Me emme nyt lähde kiertämään sitä tällä kertaa, vaan jatkamme Uiton kiertoa. Tästä eteenpäin polku kaartuu takaisinpäin ja metsäisemmille alueille. Enää ei näy järvien rantoja, vain metsää. Maasto on täälläkin tasaista, tosin pitkospuita on paljon. Ylipäätään koko Uiton kierto on todella helppokulkuinen, sillä maasto on pieniä mäennyppylöitä lukuunottamatta hyvin tasaista. Kesän muiden vuorien ja mäkien jälkeen tasainen maasto tuntuu tavallistakin helpommalta.

Viimeiset kilometrit reitillä saadaan ihailla suomaisemia. Isohkot suoalueet ja pienet metsikköpätkät vuorottelevat loppumatkasta. Välillä polku kulkee kuin suoraan pyöreään, suon keskeltä nousevaan, metsäsaareen. Näyttääpä hauskalle. Loppumatkasta sumuinen tihku alkaa kuitenkin myös taas tiivistyä kunnon sateeksi, joten pistämme vauhtia joten valokuvailuille ei jää enempää aikaa.

Tiilikkajärvi yllätti positiivisesti. Haaveilen jo seuraavasta retkestä paikkaan!
EDIT: Postaukseni Tiilikkajärveltä talvella voit lukea täältä!

Reitin alkupiste ja parkkipaikka on Sammakkotammen opastuspaikka (Valtimontie 1095, Rautavaara)