Kesäretkellä Orinoron rotkolla

Heinäkuussa teimme retken Orinorolle. Orinoron rotkolla Leppävirralla on tullut käytyä aiemminkin. Paikka kuuluu ehdottomasti listaan ”Savon upeimmat retkikohteet”. Ainakin omaan listaani ja varmasti monen muunkin. Se on Orinoro, jonne usein ohjaan ihmisiä käymään, jos he ovat etsimässä täältä päin sopivaa päiväretkikohdetta koko perheelle. Se on myös heille, jotka haluavat nähdä jotakin erikoista ja erilaista luonnossa, tai jotakin maagista. Ja se on myös heille, jotka haluavat vähän kauemmas yleisistä kansallispuistoista ja ruuhkaisista luontokohteista.

Edellinen oma kerta Orinorolla taitaa olla neljän vuoden takaa (reissusta on postaus täällä), ja silloin kierrettiin vain lyhyin reitti rotkolle ja takaisin. Tänä kesänä kävimme kiertämässä koko 7 kilometrin rengasreitin, koska halusin nähdä mitä nähtävää tuolla pitkällä reitillä on. Spoilers: ei mitään niin ihmeellistä. Itse rotko on yhä koko reitin upein ja päänähtävyys. Mutta jos haluaa enemmän reippailua, niin tuo 7 kilometrin koko reitti on oikein helppokulkuista maastoa ja noin yksi neljännes reitistä kulkeekin (hiekka)autoteitä pitkin.

Luontopolku alkaa Mustinmäen kylätalon pihasta osoitteesta Mustinmäentie 83 (kartta postauksen lopussa) ja reitti on merkitty maastoin keltaisin maalein ja merkein. Reitin alku on leveää metsäautotietä, joka muuttuikin pian traktorien tai metsäkoneiden rälläämäksi kuravelliksi. Onneksi koko reittiä ei tätä tarvinnut kärsiä. Joitakin retkeilijöitä näkyi pikkukengissä ja näyttivät kyllä suunnilleen selviytyvän niissäkin. Suosittelen kuitenkin kunnon kenkiä reitille. Itse hommasin keväällä uudet kunnon vaelluskengät ja olen ollut todella onnellinen siitä hankinnasta.

Metsästä reitti eteni hiekka-autotielle, ja ohitimme matkalla peltoja, aittoja ja yhden maalaistalon. Matkalla on myös Kalliomäen autiotila, jonka voi nähdä polulta kauempana sekä entistä laidunmetsää. Polun varressa näistä on säilynyt niittytilkkuja ja hieno kiviaidan pätkä. Me emme nyt käy katsomassa autiotilaa, vaan jatkamme matkaa, kun polku kulkee takaisin valoisaan ja avarahkoon metsään.

Jonkin ajan kuluttua metsä tiivistyy ja luonnonsuojelualueen ja Orinoron kyltit karttoineen tulevat vastaan. Tästä kohtaa voi katsella rotkoa ylhäältä päin. Tämän jälkeen polku kiertää mutkitellen hieman taaksepäin ja samalla alas rotkoon.

Itse rotko on hieno. Tai oikea sana olisi vaikuttava. Se on 100 metriä pitkä ja 20 syvä halkeama kallioperässä. Lähes neonvihreinä hohtavat sammaleet ja saniaiset ovat kyllä erikoinen näky tummaa kalliota vasten. Rotkon pohjalla on kostea ilma ja vähän viileää, vaikka kesäpäivä muuten onkin ollut todella kuuma. Kallion seinämissä näkyy vaikka mitä hienoja tekstuureita ja muotoja. Paikan portaita ja pitkospuita on uudistettu sitten viime käynnin, mikä on tosi hyvä juttu.

Rotkon jälkeen on lyhyt matkan lammen rantaan, jossa on nuotiopaikka, käymälä ja laituri. Tämä lampi on ensimmäinen kahdesta pikkulammesta, jotka tulemme ohittamaan reitin varrella. Uutena tällä taukopaikalla on grillikota. Kurkkaan kotaan sisälle ja hienollehan se näyttää. Varmaan mukava istua kodassa talviretkillä. Syömme nyt nuotiopaikalla eväät ennen kuin jatkamme matkaa.

Loppumatkasta noin reilut puolet kuljetaan metsässä, jonka jälkeen reitti kulkee hiekkamaantielle: Hanhiahontielle ja sen jälkeen Mustinmäen kylätielle. Ympärillä aukeavat maalaispeltomaisemat. Onneksi tiellä ei paljoa autoja kulje, niin saa kävellä rauhassa. Lopulta tie kaartaa takaisin lähtöpisteeseen parkkipaikalle.

Lisää Orinorosta voi lukea vaikkapa Retkipaikan blogista. Sieltä löytyy mm. kiinnostavaa tietoa paikalla ennen olleista myllyistä. Mustinmäen kyläyhdistyksen sivuilta täältä löydät retkikartan ja erittäin tarkat ohjeet paikalle pääsemiseen.

Tämän pidemmän rengasreitin aloitus ja parkkipaikka on osoitteessa Mustinmäentie 83. Parkkipaikka, jos haluaa käydä tekemässä vain lyhyen reitin, on rotkon läheisyydessä, suunnilleen osoitteessa Hanhiahontie 251.