Jäppilän kivikuru, Pieksämäki

Tuorein retkikohteemme oli Jäppilässä, Pieksämäellä sijaitseva Jäppilän kivikuru. Retkikohteen valintaan vaikutti tällä kertaa se, että olimme menossa hakemaan Jäppilän Kievarista vähän take away -ruokaa ja ajatus oli, että olisi samalla hauska ottaa ne eväinä mukaan ja käydä kiertämässä päivä jossakin läheisessä luontokohteessa. Sopiva kohde löytyi Googlettelemalla Jäppilän luontokohteita ja Luontopolkuja ja retkeilyreittejä -blogista löytyikin postaus paikasta, joka vakuutti. Etsin sitten vähän muualtakin tietoja, jolloin löysin toisen postauksen Retkipaikan blogista. Infojen perusteella kyseessä olisi siis melko tuore kohde (tai ainakin pidemmän reitin osalta), jonne opasteet olisi lisätty viime kesänä.

Itse paikka on Etelä-Savon puolella, juuri Pohjois- ja Etelä-Savon rajalla. Varkaudesta sinne ajaa noin puoli tuntia, Kuopiosta tunnin ja Jyväskylästä 1 h 40 min. Tuolla päin käydessä suosittelen myös käymään jo mainisemassani Jäppilän kievarissa (hyvää ruokaa ja ihana miljöö) sekä Jäppilän kylässä, mikä on varsinkin kesäaikaan tosi idyllinen paikka.

Kivikuru on näköjään osa Vedenjakajareitistöä. Itse reitin alku ja parkkipaikka olivat helppo löytää. Paikalle mutkittelee kapea hiekkatie. Kannattaa varoa monttuja tiessä. Parkkipaikka on vain 400 metrin päässä kivikurusta, joten paraatipaikalle pääsee nopeastikin ja loppu on leveää tietä pitkin alamäkeen. Itse parkkipaikka on iso, joten ei kannata jättää autoja tien varrella oleville levikkeille, vaan kannattaa jättää ne ohituksia varten vapaaksi. Kohde taitaa olla kyllä toistaiseksi sen verran tuntematon, että ruuhkaa ei ehkä ole. Ainakin meidän retkipäivänä ei paljoa muita ihmisiä näkynyt.

Kivikurun lisäksi alueella on muita merkittyjä paikkoja: hiidenkivi ja hiidenkiven kierros, Korpisen näköalapaikka ja siirtolohkare. Kiersimme nämä kaikki ja yhteensä näistä kertyi noin 7,5 kilometriä tarvottavaa. Korpisen näköalapaikalle kuljetaan reitti edes-takaisin. Parkkipaikalla oli iso kartta alueesta ja reitit oli merkattu maastoon sinisin metallipylväin, sinisin naruin ja risteyskohdissa oli vielä siniset kyltit, joten eksymään ei kyllä päässyt. Maasto on suurimmalta osin melko helppokulkuista, mutta varsinkin ennen näköalapaikkaa ja kivikurun yllä polku oli todella haastavaa isojen kivien takia. Näin lyhytjalkaisena sai aika monessa kohtaa melkeinpä kiipeillä.

Ihan ensimmäiseksi suuntasimme siis Kivikuruun. Vitsit mikä paikka! Pirunpelto näytti upealta. Kivenlohkareet olivat todella isoja ja niiden päälle kiipeäminen oli hankalaa, tänne tarvitsisi järeämmät kengät kuin liukkaat lenkkarit. Kuviin oli vaikeaa saada ikuistettua paikan maagisuutta. Kuuma ja aurinkoinen sää ei ehkä ole sopivin näiden maisemien tunnelmaan. Västäräkkejä lenteli kivien yllä ja antoivat meille oikein hienon lentonäytöksen. Kivien väleistä näkyi vettä ja tuntui nousevan hyisen kylmää ilmaa. Kivien välit näyttivät syviltä kuiluilta. Haiku-koira oli tilanteesta huolissaan, niin jätettiin siksikin kiipeilyt sitten vähemmälle. Ei siis sillä, että olisi itseä pelottanut. ;)

Ihan kivenheiton (ba-dum-tss) päässä kivikurusta on suolampi. Lammen ympäri kiertäisi ilmeisesti joku polku, mutta ei kuljettu sitä, koska ei ollut tietoa sen pituudesta. Lammessa mekasti kovaäänisiä sammakoita. Ne kiipeilivät läjässä veden pinnassa. Rannallakin niitä oli, lähes astuin yhden päälle ja melkein liukastuin, kun säikähdin.

Kivikurua pääsee ihailemaan myös toisesta suunnasta. Palasimme takaisin tietä pitkin ylämäkeen ja siitä viitoitetulle Hiidenkiven kierrokselle, joka on pieni 600 metrin kiepsahdus metsässä ennen takaisin parkkipaikalle palaamista. 600 metriä tuntui kyllä pidemmältä, sillä tämä polku oli koko reissun hankalin. Isoja kiviä ja vielä tamppautumatonta polkua. Tämä tarkoitti siis liukasta sammalta jyrkillä vuorenrinteillä. Maisemat alas olivat kyllä upeat. Vähän tulee mieleen Kuopion Neulamäki, joka on yksi vakioretkikohteistani.

Ympyrää kiertävän reitin kauimmaisessa kolkassa on viimein mainostettu hiidenkivi. Onhan se vaikuttava. Isoja kiviä ja lohkareita on maastossa paljon muitakin.

Hiidenkiven jälkeen polku vie takaisin parkkipaikalle. Tästä lähdemme toiseen, uuteen suuntaan, pidemmälle reitille. Alkumatka on metsää ja suomaista maisemaa. Lämmin kevätsää tuo vielä hyvin mäntyjen ja suolammen tuoksut esiin. Reitin varrella on käppyräpuita, siellä täällä ripoteltuina on muuten täysin tasaisessa maastossa yksittäisiä valtavia kivenmurikoita. Hauskan näköistä. Ympärillä rapisee jatkuvasti, kun maastoon pakenee pieniä eläimiä ja ötököitä. Haiku-koira bongaa puunrungoilta sisiliskoja. Ne ovat niin hyviä maastoutumaan, että niitä ei enää löydä, kun ovat kerran vilistäneet karkuun. Kuvat jäävät siis ottamatta.

Isoissa kivissä voi nähdä monenlaisia muotoja ja kuvia. Kivikurulla oli mielestäni selkeästi yksi karhun naama. Tämä kasa taas on jonkun naama. Tai ehkä Skeletorin linna! (Kuka muistaa sen?) Mitä sinä näet tässä?

Pian polku haarautuu. Suoraan jatkamalla pääsisi siirtolohkareelle, mutta me suuntaamme näköalapaikalle. Siirtolohkare jätetään paluumatkalle.

Metsäisemmän maasto-osuuden jälkeen saavumme Korpinen-lammelle. Tässä on taas hankalampaa maastoa, kun polku kulkee kivisessä rinteessä. Polku ei ole vielä tamppautunut, joten sammaleet ja kivet ovat irtonaisia. Isotkin kivet pyörivät irtohiekassa, joten varovainen saa olla. Pian laskeudutaan lammen rantaan, jonka myötäisesti kuljetaan reitin loppumatka taukopaikalle. Lammella huutaa korppi ja vedessä ui kuikka. Kuikan bongaankin ensimmäistä kertaa tänä keväänä ja saan lisätä sen bongauslistalleni. 38 lajia on tälle vuodelle kasassa. Tämä on neljäs vuosi, kun kirjaan aktiivisesti bongaukset ylös, joten tulos on itselleni hyvä.

Pian saavumme näköalapaikalle. Iso kallio kohoaa rannasta. Kiipeämme sen päälle katsomaan maisemia ja syömään eväät. Toukokuinen sää on kyllä parhaimmillaan.

Näköalapaikalta lähdemme kulkemaan samaa reittiä takaisinpäin. Tie kulkee osittain kapeaa autotietä pitkin. Risteyskohdassa kyltti näyttää, että siirtolohkareelle pääsisi myös tätä tietä pitkin. Kartassakin reitti näkyy (mutta ei ole merkattu viralliseksi reitiksi punaisella), eikä se tee isoa mutkaa, joten jatkamme paikalle suoraan tätä kautta. Lisäksi pääsee näkemään hieman uusia maisemia. Tien varrella näkyykin muutamia muita pienempiä pirunpeltoja.

Jonkin ajan päästä saavummekin lohkareelle. Jättimäinen kivi näyttää kuin huojuvan tien yllä. Näyttää melko uhkaavalle. Ohitamme kiven ja saavumme risteyskohtaan, josta käännymme kylttien opastamana vasemmalle, takaisin viralliselle reitille. Lyhyen matkaa käveltyämme saavumme takaisin samalle polulle, jota pitkin tulimmekin.

Olipa mukava retkipäivä ja -kohde! Suosittelen käymään. Näin korona-kevään aikana näitä vähän tuntemattomampia kohteita onkin nyt kiva kiertää, kun kansallispuistot ovat täynnä.

Yllä olevassa kartassa näkyy Kivikurun parkkipaikan osoite. Jos kartta ei näy, osoite on: Poikkilammentie 265, 77580 Pieksämäki.