Valtavaaran huiputus talvella

Vietimme lokakuussa viikon Kuusamossa ja Rukalla. Useampana päivänä tuli käveltyä monessakin eri paikassa, joten blogipostauksia näistä reiteistä on vielä useampiakin luvassa. Rukalla oli jo tänä vuonna lokakuussa lunta, joten talvireitit olivat jo auki. Kävimme yhtenä päivänä kiertämässä Valtavaaran huiputus -reitin tai tarkemmin sanottuna Valtavaaran talvireitin. Valtavaaralla kiertää useampia erimittaisia talvireittejä, joista tämä kiertämämme reitti oli 5,5 kilometriä, mutta löytyy lyhyempiäkin vaihtoehtoja. Jyrkän nousun ja lumen takia tuo Valtavaaran talvireitti on merkitty vaativaksi. Tarkemmin muista talvi- ja kesäreiteistä löytää infoa täältä luontoon.fi -sivustolta. Sieltä aina itsekin katselen kansallispuistojen reittejä, kun yritän valita minkä mittaista sitä milläkin kerralla lähtisi kiertämään.

Valtavaaran huippu

Maisemaa Valtavaaran huipulta

Reitti Valtavaaralle lähtee Itä-Rukan puolelta, Saaruen parkkialueelta (kartta postauksen lopussa). Jätettiin auto parkkipaikalle ja suunnattiin metsään, pois laskettelurinteiden hulinasta. Lähdettiin sitten reitille heti väärään suuntaan. Suositeltu kulkusuunta on reitillä vastapäivään. Eipä siinä mitään, alusta asti vain reitti oli todella jyrkkää ja hikistä nousua! Reitillä on kaksi rengasreittiä, joiden molempien suositus oli ollut vastapäivään. Päädyttin kiertämään molemmat just toisin päin. Hupsista! Mutta ainakin pakarat sai treeniä. Ja sitä treeniä tuolla riittäkin, sillä valtavaaran huippu on korkeampi kuin jopa Rukan, 492 metriä.

Valtavaaran talvireitin kartta

Valtavaaran talvireitin portaita

Valtavaaran talvireitti jyrkkä nousu

Jyrkissä nousuissa on se puolensa, että ainakin pääsee tosi nopsasti ihailemaan maisemia. Alussa sää näytti vähän sille, että näkyyköhän maisemaa ihan huipulta ollenkaan, mutta ainakin sääennusteet olivat luvanneet siihen aurinkoa, kun laskettiin olevamme huipulla. Ja jotta ei tarvitse jännittää, miten kävi, niin kerron että niin kävikin!

Valtavaara talvinen polku

Maisemaa alas Valtavaaran reitin alkupuolelta

Nousua Valtavaaralle

Jyrkkää nousua ja liukkaita kiviä.

Maisemaa Valtavaaran reitin varrelta alaspäin

Kun valokuvaa, on sallittua ottaa useampia lepotaukoja kiipeämisen lomassa, koska on pakko pysähtyä kuvaamaan. Ovelaa, eikö totta? ;) Meidän Haiku-koira on vaan niin kova retkeilijä, että se on alussa aina ihan intopiukeana, että se vetää ihan hullua tahtia. Epäreilua ylämäessä, koska sillä on neliveto niin helppo mennä lujaa. Joskus tuntuu, että pitäisikö pitää pieni alkulenkki ennen oikeaa retkeä, että alkumatka ei olisi sellaista rallia.

Maisemaa Valtavaaran reitin varrelta alaspäin

Maisemaa Valtavaaran reitin varrelta alaspäin Rukalle

Portaita, liukkaita kiviä, mutta vastapainoksi ihania lumisia puita. Nämä kun olivat vielä vuoden ekat kunnon lumet, mitä näin. Toi ihanaa valoisuutta synkän syksyn keskelle.

Valtavaaranlampi talvella

Reitin vähän vajaassa puolessa välissä saavuttiin Valtavaaranlammelle. Lammen rannassa oli laavu ja muitakin retkeilijöitä. Kuukkelit parveilivat viereisillä oksilla. Tunnelma osittain jäätyneellä lammella oli jotenkin taianomainen. Ihan hiljaista ja peilikirjas vesi sulissa kohdissa. En oikein saanut vangittua sitä tunnelmaa näihin kuviin. Lisäksi oli niin valkoista ja kirkasta, että silmiin ihan koski.

Valtavaaran lammen laavu

Valtavaaran lammen laavu

Valtavaaranlampi talvella

Kuukkeleita

Valtavaaranlampi talvella

Valtavaaranlampi talvella

Valtavarran lammen laavun puukatos

Valtavaaran maisemia

Viimeinen mäki ylös Valtavaaralle

Melko pian lähdettiin kuitenkin tekemään viimeinen rutistus kohti Valtavaaran huippua, jossa olisi huipulla mm. somesta tuttu palovartijan maja.

Valtavaaran polkuja ja maisemia alaspäin

Valtavaaran huipulla pilviä ja sumua

Huipulle saavuttaessa oli hieman sumuisaa tai paremminkin pilvistä ja lumista mutta silti upeaa! Vähän aikaa istuskeltiin majassa eli Valtavaaran tuvassa, otettiin happea nousun jäljiltä ja pyöritettiin Pokemon-stopit. Pian aurinko rävähtikin esiin. Ryntäsin äkkiä räpsimään kuvia eri objektiiveilla, sormet jäässä kun yritin ottaa kuvia sekä kännykällä että kameralla. Valoa kestikin vain alle viisi minuuttia, joten joskus on vain oltava nopea ja vähän kaoottinenkin ja toivoa vain parasta, että jotkut kuvat onnistuvat. No, kotona kuvia selatessa oli ilo huomata, että kuvissa oli hyviäkin. Mutta muutenkin ajoitus osui nyt näköjään nappiin.

Valtavaaran maja

Valtavaaran maja

Maisemia Valtavaaran huipulta

Upeita maisemia Valtavaaran huipulta. Talvea parhaimmillaan.

Upeat maisemat Valtavaaran huipulta

Maisemia Valtavaaralta

Valtavaaran huippu

Valtavaaran maja lokakuussa

Valtavaaran huipulla

Haikukin nauttii maisemista.

Valtavaaran huipulta maisemia kaukaisuuteen

Pilvinen Valtavaaran huippu

Valtavaaran huipulla valonpilkahduksia

Kylttejä Valtavaaran reitin varrella

Pian jätettiin huippu taaksemme ja käveltiin rinnettä alas pieni pätkä Valtavaaran kodalle. Kota olikin tosi iso ja mukava. Pihalla oli kuivakäymälä ja puuvaja. Syötiin eväät ja paistettiin makkarat.

Valtavaaran kota

Valtavaaran kota

Valtavaaran puucee

Makkaranpaistoa Valtavaaran kodalla

Vähän kosteampia kohtia reitin varrella

Miten kevyeltä loppumatka alamäkeen tuntuikaan. Jalat suorastaan lensivät eteenpäin! Joku valkoinen tai vaalea isohko kanalinnun näköinen lintu pyrähteli oksilla kun käveltiin eteenpäin. Oli kuitenkin sen verran kaukana ja hämärää, etten saanut selvää mikä lintu olisi ollut kyseessä. Ihan loppumatkasta saatiin vielä nauttia uudesta valonpilkahduksesta kun auringonlasku kirkasti maisemaa.

Lumisia puunlatvoja Valtavaaralla

Lumiset puut ja auringonlaskun värit Valtavaaralla

Valtavaaran reitillä isoja kiviä

Valtavaaran talvireitin viimeisiä hetkiä

Valtavaaran talvireitin lähtöpiste

Ja tässä yllä olisikin ollut se reitin lähtöpiste. Aika selkeästi merkitty, mitenhän me missattiin se? Jos talvikuvat ja reissujutut paikasta kiinnostavat, niin muistakin blogeista löytyy lisää juttua. Esimerkiksi täällä Seita-blogissa on postaus, jossa upeita auringonlaskun kuvia. Maisemaonnellinen-blogista pääsee taas kurkkaamaan samoja maisemia kesällä. Lisäksi kannattaa ottaa mun instagram-tili myös seurantaan. Siellä on usein enemmän kuvia kuin blogissa ja useammista paikoista.

Yllä olevasta kartasta näet osoitteen parkkipaikalle, mistä reitti lähtee. Jos kartta ei näy, osoite on Ahon Jussintie 7, Ruka.