Pisan näköalatorni talvella

Reilu kaksi vuotta sitten kirjoittelin reissusta Pisan luonnonsuojelualueelle, Pohjois-Savoon. Kävimme tuolloin kiertämässä Pisan kierto -rengasreitin lokakuisissa maisemissa. Kävin nyt Nilsiässä sijaitsevalla Pisalla uudestaan, tällä kertaa talvitunnelmissa. Tällä kertaa tiemme kulki näköalatornille ja takaisin.

Suuntasimme metsään Pisan itäisimmältä parkkipaikalta, Salmenpellolta (kartta postauksen lopussa). Päätimme ensin katsella, mille reitti näyttää talviaikaan ja kuinka pitkälle mahdollisesti pääsisimme ilman lumikenkiä. Polku oli sen verran hyvin tamppautunut, että loppujen lopuksi pääsimme näköalatornille saakka, jonne suunnittelimmekin.

Helmikuisena lauantaina sää oli hieman pilvinen ja iltapäivää kohden jopa hieman sumuinen. Lumi peitti kauniisti puiden oksia ja välillä aurinko pilkisteli puiden oksien välistä. Lämpötilakin oli juuri sopiva. Tarpeeksi viileää, mutta ei kuitenkaan liian kylmää Haiku-koiralle. Valittiin hyvä hetki retkelle, sillä seuraavana päivänä tulikin jo sen verran kovat paukkupakkaset, että metsään ei olisi voinut lähteä näin pitkälle reissulle. Koko menoreitti on vähintäänkin lievää nousua kohti Pisan huippua ja talvikengissä, lumihangessa tarpoessa tuli kyllä hiki. Muutamassa kohdassa sai kavuta kaatuneiden puiden yli, mutta muuten reitti oli ihan hyvä kulkea talvellakin. Pisa on melko lähellä Tahkoa, niin ehkäpä siksikin täällä riittää talvellakin kävijöitä.

Reitin pahin osuus oli ehdottomasti melko lähellä tornia. Viimeinen rutistus jyrkkää mäkeä ylös oli aika rankka. Lunta oli niin paljon, että tukikaiteet olivat lähes maan tasalla, joten niistä ei paljoa ollut hyötyä. Matka eteni paikoitellen lähes konttaamalla, kun korkeus ja vilkuilu viereiseen kuiluun hirvitti. Mutta kun viimein pääsi mäen huipulle, olivat maisemat sen arvoiset!

Kun viimein saavuimme ylös Pisan huipulle, alkoi seuraava jännitys. Torni näytti jäisenä ja lumisena melko pelottavalta ja talvikengissä sai olla varovainen kiivetessä ylös kapeita portaita. Kannatti kuitenkin kiivetä ylös asti! Talviset maisemat olivat upeat ja auringonlaskun ensimmäiset värit heleän vaaleanpunaiset. Tunnelma oli taianomainen. Lumi oli peittänyt ylätasanteen osittain niin paljon, että se oli kaiteiden tasalla. Ylhäällä sai siis kuitenkin olla melko varovainen. Napsin muutamia kuvia alaspäin maahan sokkona, kun en uskaltanut itse kurkistaa alas.

Olisi ollut kiva kuvata enemmänkin auringonlaskun sävyjä, mutta alkoi olla kiire takaisin päin ennen pimeän tuloa. Onneksi paluumatka mäkeä alas oli monta kertaa nopeampaa kuin ylös kiipeäminen, niin paluu sujui hyvin nopeasti.

Yllä olevassa kartassa on merkattuna Salmenpellon parkkipaikka, josta lähtee lyhin reitti Pisalle ja näköalatornille.