Kanjonin kierros, Maaninka

Kirjoittelin edellisessä postauksessani Maaningalla sijaitsevasta isosta vesiputouksesta, Korkeakoskesta. Kosken lisäksi alueella kulkee pidempi polku, joka mutkittelee kosken alajuoksulla, Korkeakosken luonnonsuojelualueen maastossa. Kävin viime keväänä toukokuussa kiertämässä tämän reitin, eli kuvat on metsästä alkukeväisistä tunnelmista.

Luontopolun nimi on Kanjonin kierros ja se lähtee hieman eri kohdasta, kuin missä itse kosken alue on. Polku metsään lähtee maantien varrelta, noin 400 metriä opastuspisteeltä ja parkkipaikalta itään (ks. kartta postauksen lopussa). Merkkinä polun alkamisesta on maantien reunassa oleva puinen kaarikyltti. Reitti kiertää metsässä noin 3,5 km. Reitti on yksisuuntainen ja päätyy Tuovilanlahden koulun pihapiiriin. Takaisinpäin voi tulla joko samoja polkuja tai kävellä asfalttitietä noin 2,3 km verran. Yhteensä kävelyä siis tulee noin 5,5 km, jos haluaa palata takaisin lähtöpisteeseen parkkipaikalle. Luontopolku on merkitty puihin punaisin täplin. Itse reitti on hieman vaikeakulkuista ja muutama todella jyrkkä rinne on matkan varrella. Polku kiertää suurimmalta osin joen viertä ja maisemat ovat kyllä todella kauniit.

Heti polun alkumetreiltä alkaa laskeutuminen alas laaksoon. Ensimmäinen joen ylitys tulee pian. Toukokuun alussa oli jo puissa hieman vihreää, mutta syvällä kanjonin uumenissa on vielä paikoitellen jäätä joen reunamilla.

Joen ylityksen jälkeen päästäänkin samantien kulkemaan ylös rinnettä. Reitti ottaa heti alussa luulot pois, kun pääsee puuskuttamaan lähes kohtisuoraa rinnettä ylöspäin. Mutta ei hätää, tämän jälkeen kyllä helpottaa. Pahimmat kohdat ovat tässä reitin alkupäässä.

Alkukeväästä metsässä oli vielä yllättävän viileää, varsinkin kanjonin syvyyksissä. Kuitenkin korkeammalla löytyi jo hyvinkin vehreitä kohtia. Alkupään havumetsä saa seurakseen muunlaistakin puustoa ja lintujen laulua kuuluu joka puolelta.

Korkeakosken alueella on löydetty harvinaisia lintulajeja, kuten pikkusieppoja ja pohjantikka. Peukaloisia ja puukiipijöitä esiintyy runsaasti. Itse bongailen useita tiltaltteja pomppimassa puissa lehtomaisessa rotkossa polun varrella.

Noin reitin puolessa välissä pääpolun ylitse kulkee reitti ja polku haarautuu neljään osaan. Tässä voi jatkaa joko suoraan tai tehdä pari sivukoukkausta matkan varrella. Vasemmalle haarautuva polku vie näköalapaikalle Kokonkalliolle ja oikea polku vie laavulle ja tulentekopaikalle. Käymme ensin katsomassa vasemmalle kääntyvän polun.

Pienen mutkittelun jälkeen polku saapuu kalliorykelmän juurelle. Polku kiertää kallion ympäri ja samalla voi kiivetä ylös kalliolle ihastelemaan maisemia. Puut peittävät pääosin maiseman, eikä kallio ole niin korkea että hirmu kauas näkisi, mutta lähiympäristön näkee paikalta oikein hyvin ja koko kallion tasainen päällinen olisi varmasti kiva paikka pienelle piknikillekin.

Maisemien ihastelun ja kuvailun jälkeen palaamme taas pääreitille ja suuntaamme nyt oikealle haarautuvalle polulle, eli laavulle. Reitti ei ole pitkä, vain mäkeä alas ja ollaankin perillä. Laavu on rakennettu tosi kauniiseen paikkaan, kivaan joen mutkaan. Mietin, että täällä pitää kyllä ehdottomasti käydä kesäaikaankin, paikka on varmasti tosi nätti. Nyt syömme vain laavulla eväät ja jatkamme matkaa takaisin pääpolulle ja siitä eteenpäin.

Hetken kuljettuamme polulta haarautuu taas reitti. Kyltti näyttää, että sieltä löytyisi Lokson entinen pato. Pitäähän sitä käydä katsomassa. Sivupolku ei ole kovin pitkä, mutta reitti alas on todella jyrkkä. Takaisinpäin kavutessa sai taas kuntoilla. Kuitenkin vaivan arvoista, sillä kaunis pieni kuohuva joen osuus palkitsee kyllä perillä. Joesta voi bongata vanhan padon palasia. Pato oli ilmeisesti tuhoutunut aikoinaan tulvassa.

Jos tykkää puroista niin tällä reitillä niitä kyllä riittää. Koko loppumatka taidetaankin kulkea lähes koko aika joen vartta pitkin. Vesi on todella kirkasta ja paikoitellen kun aurinko paistaa veteen, sen väri muuttuu kultaiseksi tai jopa hohtavan punaiseksi. Haiku-koira nauttii pikkupoluilla edestakaisin kirmaamisesta. Se ottaakin aina vähän ylimääräistä lenkkiä, sillä kun minä kuvailen, niin se juoksee polkua edes takas.

Lokson jälkeen alkaa kuulua outoa kohinaa. Syy paljastuu eteenpäin kävellessä; reitti kulkee autotiesillan ali ja liikenteen äänet kaikuvat kanjonissa kauas. Vähän ehkä tunnelman tappaja näin kauniissa ympäristössä, mutta toisaalta näin korkea silta alhaalta päin katsottuna on aika vaikuttava näky.

Koko loppumatkan saa ihastella puron mutkia ja ihania vehreitä maisemia. Reitillä on vielä yksi puron ylitys ennen kuin polku päättyy koulun pihaan.

Takaisin parkkipaikalle kuljemme maantietä pitkin. Myös kylämaisemat ovat kauniit katsella, kun aurinko paistaa ja kelit ovat kohdillaan. Ensi vuonna tänne pitää tulla sitten keskikesällä!

Mikäli yllä oleva kartta ei näy, osoite parkkipaikalle on Korkeakoskentie 113, Maaninka.